10 vinkkiä, joilla päästä torkuttamisesta eroon!

Torkku

Lähes jokaista meistä väsyttää herätyskellon soidessa. Kyljen kääntäminen ja unen jatkaminen on useimmiten päällimmäisenä mielessä. Tästä syystä painammekin usein torkutuksen päälle.

Syystä tai toisesta sängystä on kuitenkin noustava nyt tai myöhemmin. Harva nauttii kiireisistä aamuista, mutta silti monelle ne ovat arkea. Saat itsellesi huomattavasti enemmän toiminta-aikaa, kun lopetat torkuttamisen. Torkuttaminen ei lisää pirteyttä, vaan saattaa saada jopa äreäksi jolloin saat takuuvarmasti huonon aloituksen päivällesi.

On helppoa sanoa, että ota itseäsi niskasta kiinni ja nouse sängystä. Käytännössä se on kuitenkin monille hyvin vaikeaa. Seuraavista kymmenestä vinkeistä voit saada apua torkuttamisen lopettamiseen.

Eroon torkuttamisesta

1. Aseta herätyskello kädenulottumattomiin esimerkiksi toiselle puolelle huonetta. Näin joudut pakosti nousemaan sammuttaaksesi sen, ja voit jatkaa samalla matkaasi aamun askareisiin.

2. Mikäli kyseessä on pariskunta, voi kumppaniaan pyytää tsemppaamaan ylös sängystä tai jopa antamaan vertaistukea ja heräämään samaan aikaan. Vaihtoehtoisesti voit sopia ystäväsi kanssa, että herätätte toisenne puhelinsoitolla.

3. Mikäli aamusta tekee helpomman ja rauhallisen, voi ylös nouseminen tuntua helpommalta. Illalla voi esimerkiksi laittaa kahvit valmiiksi keittimeen ja hyvän, terveellisen aamupalan valmiiksi jääkaappiin. Päivän vaatteetkin voi viikata valmiiksi tuolille. Näin aamuksi jää vähemmän sähellettävää.

4. Musiikista saa virtaa, joten mikset kuuntelisi lempibändiäsi tai laittaisi radiota päälle heti herättyäsi? Mikäli et asu yksin, voit kuunnella musiikkia myös korvakuulokkeilla.

5. Mene tarpeeksi ajoissa nukkumaan, niin herääminkin on helpompaa. Hyvä unimäärä on 6,5-8h henkilöstä riippuen. Mikäli olet treenannut paljon, unentarve voi olla 1-2 tuntia enemmän.

6. Yritä saada huoneen lämpötila sopivaksi. Viileässä on hyvä nukkua, mutta liian kylmään huoneeseen ei tee mieli poistua lämpimän peiton alta.

7. Lyhyt venyttely herättää kehon mukavasti. Esimerkiksi  aurinkotervehdys voisi olla mitä mainioin tapa herätä uuteen päivään.

8. Olisiko aika suuremmille muutoksille? Mieti, oletko sinulle oikeassa työpaikassa. Työ jota inhoaa tai vihaa, ei motivoi heräämään.

9. Pyri pitämään heräämisaika samana viikon jokaisena päivänä. Näin herääminen helpottuu ja torkuttamisen tarve vähenee

10. Hanki herätyskello sovellus, jossa ei ole torkkumahdollisuutta. Tässä voi toki olla pommiin nukkumisen riski, joten toisen herätyskellon ajastaminen huoneen toiseen päähän voi olla viisasta.

SEURAA PERSONAL TRAINER PANKKIA SOMESSA!

Jotta pysyt parhaiten kartalla siitä, mitä Personal Trainer Pankin sivuilla tapahtuu, kannattaa PT-Pankkia seurailla FacebookissaInstagramissaGoogle+ -palvelussa ja Pinterestissä.

LUE MYÖS: