Sofia Kuisti-Rannanjärvi

Personal training Sofia Kuisti-Rannanjärvi

Alue:

Etelä-Pohjanmaa

Esittely:

Olen 29-vuotias Personal trainer, valmentaja ja toimintaterapeutti Seinäjoelta. Valmistuin vuonna 2014 toimintaterapeutiksi ja olen toiminut tässä ammatissa heti valmistuttuani. Olen kilpaillut suurimman osan elämästäni hiihdossa ja yleisurheilussa sekä viimeisimmin fitnesslajeissa IFBB-liitossa. Ensimmäisinä mainitut kilpalajini lopetin noin 20-vuotiaana monien loukkaantumisen jälkeen. Reilu 20-vuotiaana löysin fitnesslajit, joissa olen kilpaillut vuodesta 2014 alkaen.

Olen kaivannut toimintaterapeutin työn rinnalle myös liikunnallisempaa työtä itsen toteuttamana omien arvojen mukaisesti. Näin ollen toimin molemmissa ammateissa 50 / 50.  Arvojani ovat muun muassa asiakaslähtöisyys, yksilöllisyys ja tavoitteellisuus. Valmennuksessani on ollut hyvin erilaisia ihmisiä, jokainen ainutlaatuinen yksilö omine vahvuuksineen ja haasteineen. Osalla tavoitteena on ollut parempi jaksaminen arjessa, osalla lihasmassan kasvattaminen, toisella kestävyyskunnon parantaminen ja kolmannella puhdas painon pudottaminen. Yksilövalmennuksissa tavoitteet asetetaan yhdessä ja niitä kohti edetään askel askeleelta. Tärkeitä asioita ovat myös, miten valmennettavien elämä on muuttunut: parempi mieli, motivaatio uusiin asioihin, parempi jaksaminen, kohentunut kunto, parempi toimintakyky, lääkkeiden vähentäminen / pois jättäminen jne.

Jokaisella on vahvuudet  ja haasteet. Siksi muun muassa haluan tehdä tätä työtä pääasiassa yksilövalmennuksena.  Yksi tärkeimmistä asioista on, että jokainen saa tulla ja olla sellainen kuin on. Muun muassa toimintaterapian kautta valmennuksiini on tervetulleita kaiken ikäiset ja kuntoiset ihmiset. Kilpaurheilutaustan myötä valmennuksessani on myös kokeneempia konkareita.

Valmentajana olen sympaattinen, kuunteleva, helposti lähestyttävä ja empaattinen. Osaan myös vaatia ja olla jämäkkä. Omaan kokemusta monista asioista ja haasteista, liikunnasta ja urheilusta. Yksi erikoistaidoistani on toiminnan porrastamisen taito, mikä tulee toimintaterapian kautta. Asetan myös valmentajana valmennettavien suhteen tavoitteita. Haluan aina kehittyä ja aion kouluttautua lisää. Ammateissa, joissa toimin, ei voi koskaan tietää liikaa ja olla valmis. Kehitän ja pyrin kehittymään jatkuvasti, kokemusten karttuessa elämän eri osa-alueilla ja itse opiskellessa.

Koulutus ja kurssit:

KOULUTUKSIA:
– Kehittävän harjoittelun perusteet (Trainer4You)
– Kuntosalivalmentaja (Trainer4You)
– Toiminnallisen harjoittelun ohjaaja (Spartan Gear)
– Personal Trainer (Spartan Academy)
– Yleisurheiluohjaaja (SUL)
– Yleisurheilun tuomarikoulutus (SUL)
– Urheilijan ravintovalmennus
– Toimintaterapeutti (AMK 2014)

SAAVUTUKSIA:
– IFBB Body Fitness SM 4.sija
– Nordic Championsips 4.sija
– Ben Weider Legacy Cup 4.sija
– Pitkä yleisurheilu ja hiihtotausta PM- ja SM-tasolla

Palvelut:

Tarjoan Personal training ja kuntosalivalmennusta Seinäjoella ja lähiseudulla.  Valmentaminen on henkilökohtaista, asiakaslähtöistä ja juuri sinulle yksilöityä. Lähivalmennusta lähialueella, etävalmennusta koko Suomeen. Asiakkaalla on mahdollisuus valita valmennusjaksoista 1 kk, 3 kk tai 6 kk  jakso eri tapaamismäärä vaihtoehdoilla. Myös pelkkä ruokavalio, treeniohjelma tai kuntosaliohjaus kuuluvat paljveluihini.  Opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset ovat oikeutettuja saamaan hinnastosta -10 % alennuksen kaikista palveluista.

Hinnasto:

YKSITTÄISTEN OHJELMIEN HINNASTO:
-Ruokavalio: 69,00 €
-Treeniohjelma: 69,00 €
-Ruokavalio + treeniohjelma + opastus treeniohjelmaan (90 min): 169 €
-Kuntosaliohjaus (60 min / 90 min): 40,00 € / 55,00 €
-Kuntosaliohjaus (60 min) + treeniohjelma: 99,00 €
-PT-tapaaminen (60 min): 50,00 €

VALMENNUSJAKSOJEN HINNASTO:
-1 kk 200€ (treeniohjelma + ruokavalio + 2 x 60 min tapaamista )
-1 kk 150 € (treeniohjelma / ruokavalio  + 2 x 60 min tapaamista)
-3 kk 365 € (treeniohjelma, ruokavalio + 3 x 60 min tapaamista)
-6 kk 650 € (treeniohjelma, ruokavalio + 6 x 60 min tapaamista)

Kielet:

Suomi

Yhteystiedot:

Sofia Kuisti-Rannanjärvi

Puhelinnumero: 0409108958

Sähköposti: sonjasofiak@gmail.com

Kotisivut:

Facebook: https://www.facebook.com/sonjasofiabodyfitness/