Heidi Teitto

Heidi teitto – Personal training / Life Coaching – Lahti, Orimattila

Esittely:

Moikka!

Olen liikunta-alan yrittäjä Lahdesta. Liikunnan ja kuntoilun harrastaminen on monessa muodossaan ollut hyvin tärkeä osa arkeani jo nuoresta lähtien. Ensimmäistä ohjaustyötäni tein jo lukioikäisenä, kun ohjasin circuit trainingia kotikaupungissani. Kiinnostukseni laajeneminen liikunnan ja jumppaohjauksen ohella muuhun hyvinvointiin, ravintoon ja terveyteen on antanut sysäyksen tehdä tästä intohimoisesta harrastuksesta itselleni työ.

Mieluisimpia liikunnanmuotoja itselleni ovat ryhmäliikunta eri muodoissaan, lenkkeily sekä kuntosali.

Omaan myös kokemusta fitness-urheilusta, jota harrastin muutaman vuoden ajan. Kilpailin syksyllä 2008 body fitness tulokaskisassa (4. sija) sekä SM-kisoissa (5. sija).

Intohimoni liikuntaan ja ravintoon ammattina perustuu terveellisistä elintavoista saatavaan hyvään oloon, hyvän olon tuottamiseen eteenpäin ohjaustilanteissa ja näistä tilanteista nauttimiseen. On hienoa saada olla erilaisten ihmisten mukana kannustamassa ja auttamassa heitä saavuttamaan tavoitteensa. Oman asiakkaan onnistuminen on tämän työn parasta palautetta, koskien niin yksilövalmennusta kuin ryhmäliikuntaohjaustakin. Tietotaidon, innostukseni ja omistautumiseni haluan välittyvän myös asiakkailleni.

Ota rohkeasti yhteyttä, niin kerron mielelläni lisää ja voidaan sopia tapaaminen. Ensimmäinen tapaaminen on aina maksuton.

Koulutus / Kurssit:

– FAF Personal Trainer® 2011
– Olonkeveys®-valmentaja (Valmentamo) 2012
– LCF Life Coach® (Valmentamo) 2013
– FAF Nutrition Coach® (ravintovalmentaja) 2013
– NLP Practitioner® (Unelmapuu) 2014- FAF Instructor® 2004
– PTF personal trainer -kurssi 2005
– Kettlebell Basics Instructor -kahvakuulaohjaajakoulutus (Spartan Gear) 2011

Erilaisia ryhmäliikuntatunteja olen ohjannut viikoittain vuodesta 2004 alkaen (ohjaajalisenssit Les Mills –konseptin tunteihin RPM, Body Pump, Body Balance, Body Combat, Body Step, Body Attack, CXWORX, Sh’bam).

Palvelut:

* Henkilökohtaiset ja räätälöidyt kunto- ja ravintovalmennukset
* Pienryhmävalmennukset  – kysy tarjous!
* Life coaching – elämäntaitovalmennukset
* Ryhmäliikuntatunnit, esim. kahvakuula, spinning

Hinnasto:

Personal training -valmennuspaketit:
– 3 kk alkaen 220€ / kk
– 6 kk alkaen 190€ / kk

Paketit sisältää aina:
– alkuhaastattelun
– alkukartoituksen: mittaukset
– hlökohtaisen ravinto-ohjelman ja -ohjauksen
– harjoitusohjelman/-ohjelmat
– yhteiset tapaamiset/ treenikerrat
– konsultointioikeuden sovittuna ajankohtana

Kielet:

Suomi

Yhteystiedot:

Heidi Teitto

0401599897

heidi@heiditeitto.fi

www.heiditeitto.fi