Miten alkoholi vaikuttaa liikuntaan ja kuinka paljon kaloreita on esimerkiksi keskioluessa tai viinassa?

Alkoholi ja liikunta

Vanha klassikkoaihe lienee se, miten alkoholi vaikuttaa liikuntasuorituksiin ja kehoomme. Lyhykäisyydessään vastaus on tietenkin se, että alkoholi ja liikunta ovat epäterveellinen yhdistelmä. Nyt poraudumme pintaa syvemmälle ja selvitämme, mitä kaikkia vaikutuksia iloliemellä kehoomme onkaan.

Alkoholi ja liikunta

Salilla käy montaa eri tyyppistä treenaajaa. Jotkut käyvät päivittäin ja toiset taas muutamia kertoja viikossa. On olemassa myös kausiluontoisia salillakävijöitä, jotka harjoittelevat esimerkiksi kilpailuja varten. Kaikille on kuitenkin samat pelisäännöt, kun puhutaan alkoholista.

Miten liikunnan harrastaminen liian nopeasti alkoholin juomisen jälkeen vaikuttaa?

Alkoholi on diureetti, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että siinä on kehosta nestettä poistavia ominaisuuksia. Liiallinen juominen voi aiheuttaa nestehukan. Liikunnan harrastaminen juomisen jälkeen lisää nestehukan riskiä huomattavasti hikoilun vuoksi. Kehon nesteytyksen tulisi olla tasapainossa, jotta verenkierto pystyy kuljettamaan lihaksiin tarvittavan määrän happea ja ravinteita. Käytännössä nestehukka johtaa alentuneeseen suorituskykyyn.

Alkoholi häiritsee sitä, miten keho tuottaa energiaa. Kun kehosi hajoittaa alkoholia, maksasi ei pysty säännöstelemään normaalisti sokeria, mikä johtaa matalaan verensokerin määrään. Liikkuessa verensokerin taso pitäisi olla hyvä, mutta jos se ei sitä ole, vaikuttaa se suorituskykyyn haitallisesti. Liikkuminen ei tällöin ole tehokkainta ja tulokset ovat heikompia.

Liikunnan harrastaminen juomista seuraavana päivänä

Toiset meistä kärsivät pahoista krapulan oireista, jolloin liikunnan harrastaminen tuntuu viimeiseltä vaihtoehdolta päivän aktiviteetiksi. Vaikka osa ihmisistä ei kärsikään krapulan oireista, ei se tarkoita sitä, että liikkuminen juomista seuraavana päivänä olisi mitenkään terveellistä.

Keho toimii tällöin hyvin suurella todennäköisyydellä vähemmän tehokkaammin, koska se ei pysty poistamaan lihaksissa syntyviä maitohappoja normaalilla tavalla. Tästä seuraa väsyminen nopeammin ja liikuntasuoritusta on hidastettava. Vältä siis rankkaa juomista liikuntasuoritusta edeltävänä iltana ja pidättäydy mielummin yhdessä lasillisessa ruoan kanssa.

Alkoholin juominen liikuntasuorituksen jälkeen

Liikkuessa tulisi aina nauttia nestettä, koska hikoilu poistaa sitä kehostamme suuria määriä. Jos liikuntasuorituksen jälkeen nestetasapaino ei ole kunnossa ja alkaa nauttimaan alkoholia, nestehukan riski lisääntyy ja nälän tunne valtaa mielen. Jos liikunnan tarkoituksena on pudottaa painoa, alkoholin juominen ja liiallinen syöminen tekee liikuntasuorituksestasi ennen juomista hyödyttömän.

Urheiluvammoja parannellessa ei myöskään kannata nauttia suuria määriä alkoholia, sillä vammojen paraneminen hidastuu.

Alkoholin vaikutukset pitkällä aikavälillä

Esimerkiksi painoa pudottaessa alkoholin kulutus olisi syytä pudottaa lähes olemattomiin. Alkoholi sisältää suuren määrän sokeria, joka tarkoittaa sitä, että siinä on hyvin paljon kaloreita. Yksi gramma alkoholia sisältää seitsemän kaloria, mikä on lähes yhtä paljon kuin ehdassa rasvassa.

Ihmiskehoa ei ole tehty varastoimaan alkoholia, vaan se yrittää päästä siitä kaikin tavoin eroon. Tämä hidastaa muun muassa rasvan polttamista ja ravinteiden imeytymistä ruoasta kehoon sekä lihaksien kasvua.

Alkoholin kulutus pitkällä aikavälillä kasvattaa myös riskiä sydänsairauksiin, syöpiin ja maksasairauksiin.

Alkoholi ja syke

Kaikista pahimpana haittana yhdistettäessä alkoholi ja liikunta on se, että kyseinen yhdistelmä voi aiheuttaa epätavallisia sydämen rytmejä. Tällainen riski on suuri jopa kahden päivän ajan, jos alkoholin kulutus on ollut suurta. Siitä kuinka suuri määrä alkoholia on haitallista, riippuu henkilöstä. Riski on kuitenkin suuri epäsäännöllisillä alkoholin kuluttajilla.

alkoholijuomien ravintoarvot

Keskiolut (4,5%) 33cl – 141kcal

A-olut (7,5-8%) 33cl – 227kcal

Alkoholiton olut 33cl – 70kcal

Kuiva siideri (4,7%) 33cl – 117kcal

Kevyt siideri (4,7%) 33cl – 93kcal

Makea siideri (4,7%) 33cl – 168kcal

Lonkero (5,5%) 33cl – 182kcal

Punaviini 12cl – 85kcal

Valkoviini kuiva 12cl – 82kcal

Valkoviini makea 12cl – 115kcal

Sherry kuivat 100ml – 90kcal

Sherry puolikuivat 100ml – 110-130kcal

Leijona ja Suomi viina (32%) 100ml – 180kcal

Koskenkorva (38%) 100ml – 220kcal

Absolut ja Finlandia Vodka (40%) 100ml – 230kcal

Rommit, konjakit ja viskit (40%) 100ml – 230kcal

Drinkaware

Alko

SEURAA PERSONAL TRAINER PANKKIA SOMESSA!

Jotta pysyt parhaiten kartalla siitä, mitä Personal Trainer Pankin sivuilla tapahtuu, kannattaa PT-Pankkia seurailla FacebookissaInstagramissaGoogle+ -palvelussa ja Pinterestissä.

LUE MYÖS:

Wordpress Gallery Plugin Free