Samuli Lätti

Personal Trainer -palvelut, Oulu

Esittely:

Olen 22-vuotias tradenomiopiskelija Oulusta.Tällä hetkellä en ole vielä
valmis Personal Trainer, mutta kuntosalivalmentajan paperit on jo saatu
käteen koulutuksesta (Trainer4You), joka mahdollistaa ohjauksien ja
ohjelmien teon.

Urheilu on aina ollut erittäin suuri osa elämääni ja etenkin palloilulajit
ovat tulleet tutuksi. Viimeisimpiä lajeja ovat jalkapallo ja futsal, joista
ensimmäistä olen harrastanut yli 15 vuotta, viimeiset viisi kautta Tornion
Pallo -47:ssä. Futsalia pelasin viisi kautta, joista viimeinen kausi meni
Futsal-Liigassa FC Kemin riveissä.

Kuntosaliharrastus tuli kuvioihin noin viisi vuotta sitten, josta lähtien
siitä on tullut osa päivittäistä ja viikottaista rutiinia. Aiheesta
erittäin kiinnostuneena olen viiden vuoden aikana perehtynyt siihen
monipuolisesti ja soveltanut oppimiani asioita omaan treenaamiseen ja
tehnyt itselle treeni -sekä ruokaohjelmia.

Kuntosaliharjoittelussa tärkeintä on oikeiden suoritustekniikoiden hallinta
ja treeniohjelma, jossa otetaan huomioon muun muassa lähtötaso, tausta sekä
viikottainen kuormitustaso. Hyvä ohjelma sisältää myös nousujohteisuutta
harjoittelussa, riittävää vaihtelua sekä sopivan ajan palautumiseen. Nämä
asiat otan huomioon valmennuksessani.

Toimin valmentajana tällä hetkellä Voimalassa. Mikäli haluat valmennusta
jossain muualla, kuten kaupungin saleilla, ota yhteyttä niin selvitetään
asia.

Koulutus ja kurssit:

– Trainer4You Kuntosalivalmentaja
– Trainer4You Personal Trainer -koulutus (vielä menossa)

Palvelut:

– Kuntosaliohjelmat
– Ohjaukset
– Ruokaohjelmat
– Valmennuspaketit
– Nettivalmennuspaketit

Hinnasto:

Kuntosaliohjelma:
1-2 jako: 69€  | 3-4 jako:  89€ (Sis. liikkeiden ohjauksen)
Ohjaus:
1x: 50€ | 3x: 120€ | 5x: 160€
Ruokaohjelma:
54€
Valmennus:
1kk: 145€ / kk
3kk: 125€ / kk
6kk: 105€ / kk
Nettivalmennus:
1kk: 80 € / kk
3kk: 70 € / kk
6kk: 60 € / kk

Kielet:

Suomi

Yhteystiedot:

Samuli Lätti

0404125017

lattisamuli@gmail.com

www.samulilatti.com

https://www.facebook.com/ptlatti/