Viikon liike – Kyykky käsipainoilla

Kaikille kyykkääminen esimerkiksi tangolla tai kahvakuulalla ei sovi syystä tai toisesta. Onneksi kyykkäämiseen vaihtoehtoja on olemassa muitakin, kuten kyykky käsipainoilla. Jo pelkästään monipuolisen treenin nimissä kyseiseen liikkeeseen kannattaa perehtyä ja ottaa se osaksi saliohjelmaa.

Kyykky käsipainoilla

Yksi klassisimmista saliliikkeistä kautta aikojen on ehdottomasti kyykkääminen. Liikkeenä kyykky kohdistuu erinomaisesti isoihin lihaksiin, kuten etureisiin ja pakaroihin. Kyseinen liike tulisi kuitenkin harjoitella alusta saakka perusteellisesti, jotta sen hyödyt voisi maksimoida ja vammoilta vältyttäisiin.

Mikäli esimerkiksi kyykkääminen tangolla tai kahvakuulalla ei ole entuudestaan tuttua tai nämä liikkeet  eivät tunnu soveltuvan juuri sinun treeneihisi, voi kyykky käsipainoilla olla oiva valinta. Käsipainoilla tehty kyykky on oikein tehtynä hyvä tapa vahvistaa kyykkäämiseen tarvittavia lihaksia ja näin hyvä tyyli edetä kyykkäämisessä isompiin painoihin.

Vaikutus: Etureidet ja pakarat

LISÄÄ LIIKKEITÄ:

Wordpress Gallery Plugin Free

Parhaiten ja turvallisimmin harjoittelet tätäkin liikettä Personal Trainerin ohjeistamana. Muista lämmitellä ennen treeniä ja venytellä hyvin sen jälkeen.

SEURAA PERSONAL TRAINER PANKKIA SOMESSA!

Jotta pysyt parhaiten kartalla siitä, mitä Personal Trainer Pankin sivuilla tapahtuu, kannattaa PT-Pankkia seurailla FacebookissaInstagramissaGoogle+ -palvelussa ja Pinterestissä.

EHDOTA LIIKETTÄ

Mikäli sinulla on mielessäsi jokin liike, joka pitäisi ehdottomasti julkaista Personal Trainer Pankin sivuilla, voit laittaa liikkeestä viestiä sähköpostitse osoitteeseen ptpankki@ptpankki.fi.