Kannattaako kahvia juoda ennen treeniä – viisi vinkkiä!

Kahvi ennen treeniä

Suomalaisten lempijuoma on ehdottomasti kahvi. Sitä juodaan monessa tilanteessa aina häistä hautajaisiin. 

Kahvi ennen treeniä

Kuppi kahvia kannattaa myös ennen treeniä, mutta miksi? Seuraavat viisi vinkkiä puhuvat kahvin puolesta mitä treeniboostereihin tulee.

1. Kahvi nopeuttaa rasvan palamista

Ehkäpä paras syy juoda kahvia ennen treeniä on että tutkimusten mukaan kahvi nopeuttaa rasvan palamista. Kahvi myös kiihdyttää aineenvaihduntaa, jonka vuoksi kaloreita palaa läpi päivän.

2. Kahvi parantaa suorityskykyä

Useiden tutkimusten mukaan kahvi ennen treeniä auttaa treenaamaan kovemmin ja/tai pidempään. Muun muassa tästä syystä monissa urheilugeeleissä on kofeiinia.

3. Kahvi parantaa keskittymistä

Kahvi parantaa keskittymistä, joten treenistä tulee tuottavampaa ja tehokkaampaa.

4. Kahvi vähentää lihaskipua

Kahvissa oleva kofeiini vähentää tutkitusti treenin aikana kipua lihaksissa, joka vaikuttaa siihen, että voit treenata kovemmin, tai vaikkapa juosta kovempaa ja pidempään.

5. Kahvi suojaa taudeilta

Kahvi suojaa kehoa erilaisilta taudeilta, koska siinä on suuri määrä antioksidantteja. Antioksidantit suojaavat kehoa vapailta radikaaleilta.

SEURAA PERSONAL TRAINER PANKKIA SOMESSA!

Jotta pysyt parhaiten kartalla siitä, mitä Personal Trainer Pankin sivuilla tapahtuu, kannattaa PT-Pankkia seurailla FacebookissaInstagramissaGoogle+ -palvelussa ja Pinterestissä.

Mensfitness

LUE MYÖS:

Wordpress Gallery Plugin Free